Lemun 3D-SJML kuvasatoa - 19.6.2021 - Tähtäillen

Otinhan minä lauantaina kuvia tähtäinampujistakin eli käytännössä talja-ampujista kun nuo rekuilevat tähtäinampujat käytännössä puuttuvat maastosta.

Kuvaksellisesti ihan samaa haastetta kuin muutenkin, jos ammutaan katveessa niin on oudon pimeää, ja kun ammutaan auringossa niin joko palaa puhki tai on musta. Joka kuvaa joutuu katsomaan yksitellen, mitään massakäpistelyä ei voi tehdä ja joistakin kuvista pitäisi oikeasti säätää sudilla ja pensselillä yksityiskohdat kuntoon.

Mutta kun aika ei oikein riitä ihan kaikkeen niin näillä mennään. Toisaalta alkaa kuulostamaan että tulee valitettuia kohta ihan mistä vaan olosuhteesta kun mikään ei kelpaa 😆

Joka tapauksessa muutama kuva lisää, ja enemmistö ampujista joita ei ole ihan joka päivä tullut vastaan mikä on erittäin positiivista - sekä kuvaten että lajille.

Kuvat löytyvät NIS -jaon takaa (64 kuvaa): https://img.gg/dHUch9c

Maastossa kuvaamisen riemu - mistä riemu rakentuu?

Pitipä ruveta pohtimaan maastossa kuvaamisen problematiikkaa ja millaisia tavoitteita voisi ajatella itselleen kuvaajana. Kuten myöskin miksikö maastossa kuvaaminen voittaa mennen tullen kentällä kuvaamisen, vaikka maasto asettaakin myös kuvaajalle suurempia haasteita niin fyysisesti kuin kohteiden saavuttavuuden vuoksi.

Alla on yhdestä kilpailusta kahden eri henkilön muropolut samalta kilpailupäivältä.

SJML Lounais-Cup Lemu

• Vasen kuva: Kilpailija (5.50 km, 959 kcal, 6728 steps)
• Oikea kuva: Valokuvaaja (7.01km,1383 kcal, 7225 Steps )

Lähtöasetelma on tilanne jossa kuvaaja saa toiminnastaan korvauksena mahdollisuuden onnistua kuvaamaan kohteita ja tilanteita jotka saavat katselijoilta "OHO" tai ainakin "oho" -fiiliksen aikaiseksi, muutoinhan kuvaaja ei saa toiminnastaan palkkaa tai muuta korvausta - pois lukien joskus kisajärjestäjiltä kahvia ja piirakkaa kuten Lemussa saatiin. Tämä tosin ei ole vallitseva tapa - harvinaista herkkua.

Kysymys kiteytyy näihin asioihin:

• Kilpailija: Mä en käsitä miten meidän ryhmästä ei saatu yhtään kuvaa. Taidettiin olla jotenkin juuri väärässä paikassa väärään aikaan.
• Kuvaaja: Kuinka voin toteuttaa itseäni ja saada kuvia joita halutaan katsoa?

Itsekkäästi ajatellen kuvaaja tutkisi maaston kertaalleen ja päättäisi missä kohdin on mahdollista ottaa kuvia joihin saa sisältöä. Kuvaaja tietää että jokaisella kilpailijalla on kännykkäkamera mukana ja siten kykenevä ottamaan omat selfiensä sekä kuvia toisistaan kuten haluaa.

Lemussa ammuttiin lauantaina 33 rastia joista jotkut olivat valokuvausta ajatellen aivan kuraa - joko maasto tai maali olivat sellaisia että ei ollut mahdollista päästä kuvaamaan tai sitten paikka oli liian pimeä. Lisäksi kyseessä on kilpailu (siis ampujilla), mikä tarkoittaa että kuvaaja ei voi ottaa kuvia niistä suunnista joista saisi kiinnostavia kuvia vaan usein on pakko tyytyä "peruskauraan". Ja peruskaura ei kiinnosta, ei kuvaajia eikä kuvattavia.

Toisekseen radalla oli noin 10-12 pientä seuruetta, mikä tarkoittaa että noin 20 rastia oli tyhjänä. Jotta toiminta olisi turvallista, pitää (pitäisi) kuvaajan kiertää rata samaan suuntaan kuin kilpailijat. Jos ajatellaan ryhmien tavoiteltavuutta, saattaa helpolla käydä niin että  juostessaan radalla kilpailijoiden perässä ja odotellessaan ryhmien takana ammunnan loppumista, juoksevat edellä olevat ryhmät karkuun. Edellä olevissa muropoluissa näkee että kuvaaja on mennyt useampaan otteeseen saman reitin läpi kuitenkaan tavoittamatta kaikkia ryhmiä. Kannattaa huomioida myös että GPS -laitteistot eivät edelleenkään hyviä mittaamaan paikallaan olevan laitteen "liikkumattomuutta", joten todennäköisesti ampujan logissa olevan matka (5.50km) on liioiteltu huomattavasti vs. kuvaajan liikkuma matka (7.01km).

Kolmanneksi - jotkut kohteet ovat kuvauksellisimpia kuin toiset: Lonkkari ja Instinctive jousien puritanistinen muotoilu säväyttää aina enemmän kuin esim. tähtäinjousien sinne tänne sojottavine antenneineen, lisäksi nuolien lähtönopeudet ovat sen verran alhaisia että joskus saa jopa nuolen "kiinni" lennossa. Toisekseen LB/I ampujat ovat usein asenneampujia, mikä tarkoittaa että vaatetus ja varusteet tukevat itse aselajin kuvauksellisuutta. Jonnekin keskivaiheille putoavat taljajouset joiden rungon muotoilullinen kauneus ja väritys usein esiintyy edukseen metsässä tarjoten hyvän kontrastin ympäristöön.

Pitää myös huomioida että tällä hetkellä säännöllisesti jousikilpailuita on kuvaamassa vain 1-2 kuvaajaa, resurssit ovat siis laihat. Molemmilla kuvaajilla on myöskin meneillään oppimisjakso - pitää oppia kuinka kuvataan maastossa sekä kentällä, lisäksi pitää oppia kuinka käsitellä kuvat niin että niistä on iloa katsojille. Jälkikäsittely vie noin 4 - 10 tuntia riippuen kuinka juosten homma tehdään, mukaan pitää laskea kuvien uppaaminen nettiin sekä jonkinlaisen stoorin rakentaminen niiden ympärille. Henkilökohtaisesti voin mainita että treenaan ampumista noin 4-6 kertaa viikossa eli yhteensä tuollaiset 6 - 8 tuntia plus viritykset/säädöt päälle. Useina viikkoina, varsinkin jos kuvaan kisoissa, minulla menee 20 - 30 tuntia valokuvaamiseen kaikkine jälkikäsittelyineen. Rehellisyyden nimissä mainittakoon että yhteen kukkakuvaan minulla saattaa mennä pari kolme tuntia, yhteen jousiampujakuvaan ehkä noin 10 sekuntia jos kuva on massakuva eli yksi kuudestasadasta.

Eräs ratkaisu jolla voidaan suhteellisen hyvin taata kaikkien kilpailijoiden osuminen linssin eteen on se että valokuvaajalla on kiinteä paikka kuvaamiselle.  Valitaan yksi tai muutama rasti joissa kuvataan kaikki kilpailijat, rastit on valittu niin että ne mahdollistavat monipuolisen kuvaamisen. Ongelmaksi tulee sama kuin esim. Särkänniemen tukkijoella: Kuvassa kaikilla kilpailijoilla on sama tausta ja sama asento - muuten kiva mutta haluaako kilpailija itsestään saman kuvan kuin kaikilla muillakin on? Mahdollisuus että kolme tai useampaa rastia lähellä toisiaan olisi suunniteltu niin että niissä on mahdollista ottaa kuvauksellisia kuvia on kiinni kisajärjestäjästä sekä maastosta - usein hankala yhdistelmä. Toinen mahdollisuus olisi useamman kuvaajan käyttäminen, mikä taas tyhjentäisi kisajärjestäjän kahvipannun aika tehokkaasti.

Pohdinta lähti siitä että joku ryhmä jää täysin kuvaamisen ulkopuolelle. Huoli kuvastaa sitä että on halua edelleenkin saada muitakin kuvia kuin kännyköillä otettuja kilpailijan omasta toimesta. Kännyjen kuvanlaatua on kuitenkin nykyaikana verrattu yhä useammalla foorumilla järkkärikuvaan - moni sanoo että ei ole eroa. Edelleen mietityttää, että ketä kuvilla halutaan palvella: kilpailijoita itseään vai halutaanko lajiin koukuttaa ulkopuolisia, uusia harrastajia. Kaikki nämä tuovat eri kulman valokuvaamiseen sekä myös itse kuville. Haetaanko siis etua yksilölle vai yhteisölle - aika klassinen ja kliseinen kysymys.

Omakohtainen vastaus (tänään): Kuvaamisen kohde riippuu omista tavoitteista - mutta onko tavoitteet tällä hetkellä oleminen kuvaajana vai maastoammunnan kehittäminen - se on epäselvää.

FFAA 3D-SM kilpailut Lemulla 5.7.2020

Eilisen eli lauantain olin itsekin kisannut Instinct -sarjassa SJML:n Lounais-Cup kilpailussa suurimpana saavutuksenani saada saalikseni kuusen karahka ja yksi 3p osuma. Muuta kerrottavaa kisoista ei sitten ollutkaan, poislukien muutama neuvo ja idea jonka pistin korvan taakse.

Sunnuntaina olikin sitten uusi päivä, luvassa oli aurinkoista säätä ja jälleen rasteja metsä täynnä. Tällä kertaa päätin että kokeillaan jotakin uutta, tai siis ainakin erilaista, ja juoksin metsässä kilpailijoiden perässä laajakulman kanssa. Eli siis kuvasin 16-35mm obiskalla koko kisan, mikä tarkoittaa että suurimman osan kuvaamista olin oikeasti ampujien iholla. Alivalotusta laitoin -0,3EV ja sitä en pahemmin korjailut Lr:ssä jälkikäteen.

Kuvaamiseen tulikin aivan uutta kulmaa, ja loppujen lopuksi tuli myös kokeiltua pikkuisen miltä vanha kunnon M/V -maailma näyttäisi nykymaailmassa. Eli tällä kertaa kuvissa ei ole niin keskitytty vanhoihin tuttuihin juttuihin, mutta toivottavasti näissäkin nähdään omaa ideaansa.

Kuvia kertyi jälleen suht runsaasti, loppupeleihin säästin ehkä liikaakin (133 kpl). Kuvat löytyvät Nikon Image Spacesta ja linkki niihin löytyy täältä...

SJAL Maastoparra 27.6.2020 Teuvalla

Karanteenivuoden ensimmäinen maastoammuntakilpailu - Ari Tuokkola lupautui pitämään kisat Teuvalla jotta Salon Maasto-SM ei olisi vuoden ainoat maastokisat SJAL:n puolella. Olin lupautunut menemään lauantaina paikalle, mutta moto irtisanoin YYA sopimuksensa akun kanssa ja perjantaina iski paniikki. Iskin yömyöhällä laturin kiinni akkuun ja katselin kun latausvirta heittelehti ylös ja alas, pyörän käsittääksen ainoa japanilainen osa alkoi olla entinen. Aamulla kone starttasi kuitenkin asiallisesti ja baanalle pääsin klo 7, 200km pikkuteitä edessä. Loppujen lopuksi matkaa tulikin lähemmäs 250km koska yritin väistää loppumatkan sorapätkiä, mutta lopulta otin lusikan kauniisti käteeni ja hyväksyin kohtaloni.

Ehdin ajoissa paikalle ja nahka-asu vaihtui mettäkuteisiin, kamera esiin ja asetuksen pistevalotukselle sekä -0,3EV alivalotukselle. Lapinlahden keikasta olin oppinut sen että pitää hyväksyä kuvissa olevan jyrkkiä varjoa, onneksi Lr ja kameran Nikonin kennon dynaniikka pelastaa sen mihin kuvaaja ei kykene.

Eva oli mukana kuvaamassa myös ja yhteiseksi tavoitteeksi otettiin että kaikki porukat kuvataan. Käytännössä se tarkoitti että kiersimme radan kolmesti, matkaa tuli yhteensä yli 7 kilometriä ja vettä kului noin +30C lämpötilassa litroittain Lisäksi seurana oli parvi paarmoja, joilla tosin oli makeampaa maisteltavaa kuin allekirjoittanut joten sain olla suht rauhassa.

Maasto ja rata olivat upeat, oli tasaista ja jyrkkää, välillä jopa kaunista. Ja sattuipa niin sopivasti että valitellesani että minulta puuttuu jänne Borderistani, ehdotettiin minulle että kysäisisin Mikko Heikkilältä jos hän ehtisi kisan jälkeen minulle sellaisen tekemään. Mikko sattui olemaan kuulolla ja sanoi että kyllähän se sopii - paluumatka olikin sitten Kauhajoen kautta jossa minulle tehtiin jänne mittojen mukaan ja pääsen treenaamaan seurravia 3D-kisoja varten - Jesh!

Kotona oli sitten noin kymmenen aikaan - grilli kuumaksi ja päivän ensimmäinen ruoka tulille...

Kuvia tuli ihan liikaa (559), nyt en osannut kunnolla edes poistaa niitä vaan Image Spaceen päätyi 190 kuvaa... Kuvat ovat katseltavissa tämän linkin takaa....

Muraaleja ja graffiteja Tampereella

Kävin aiemmin kuvaamassa nk. Tampereen rauniokylpylän aluetta graffitien vuoksi, mutta ne eivät pahemmin säväyttäneet. Eikä se ollut tekijöiden vika, ei paikkakaan ollut ihan niitä parhaita.

Nyt kävin Lielahdessa jossa on luvalla taiteilijat saaneet tehdä graffiteja sekä muraaleja alueen rakennusten seinille. Olihan jo puitteetkin ihan erilaiset, niitä pystyi ihailemaan jo matkan päästä, suurimmilla oli mittaa yli 10 metriä. Piti sitten valita että ottaako via yksityiskohdista vai kokonaisuuksista, tällä kertää päädyin kuvaamaan pääosin "suurta pintaa".

Se taas tarkoitti että oli otettava kuvasarjoja ja niitä sitte piti yhdistää Lr:ssä ja PS:ssä - Varsinkin photarin "mukautuva laajakulma" tuli tutuksi näitä kuvia editoitaessa. Myös värimaailma on nyt pikkuisen jyrkempää kuvastaen siten teosten sarjakuvamaisuutta ja esitystapaa.

Kuvat on otettu 24-70mm ja 70-200mm obiskoilla ja siitä sitten yhdistämällä ja vääntämällä/kääntämällä/venyttämällä. Kivaa ajankulua eiliselle kun ei oikein muutakaan pystynyt tekemään, joissakin kuvissa näkee kyllä pikkuisen "quick and dirty" tyyppistä modaamista panoraamoissa.

Linkki loppuihin kuviin (yhteensä 61 kpl) jotka löytyvän NIS:stä eli Nikon Image Space...

Sisä-3D -jousiammuntakilpailu by Fox Arhery

Vuoden viimeinen jousiammuntakilpailu - varmaan kaikissa ammuntatyyleissä - käytiin Keruulla Fox Archeryn toimesta josta kiitokset Viitasen Timolle. Ammuttiin siis 3D kisa sisätiloissa, palloilusalissa jossa oli aseteltu 12 eri ammuntapaikalta ammuttavaksi 3D -eläimiä.

Voisi ajatella että sisätiloissa ei saa aikaiseksi mielenkiintoista kisaa jossa jokaisen kohteen etäisyyden joutuu miettimään erikseen. Kuitenkin, juuri se että kisa omalla tavallaan oli "helppo", teki siitä vaikean. Matkoja oli suhteellisen vaikea mieltää, radan helppouden tunne sotki laukauksia, tähtäimen pinni ei syttynyt valon vähyyden vuoksi jne. jne....

Rata ammuttiin kahteen kertaan vaihtaen ammuntapuolta tauon jälkeen, ammuntapuolen mukana vaihtui lyhyiden etäisyyksien maalit antaen oman mausteensa kisaan.

Lopuksi ammuttiin finaalit joissa alkukisan voittaja sain pluspisteet eli +3 alkaisiksi, kakkonen sain +2 jne, neljä oli mukana. Ammuttiin neljä maalia joiden jälkeen saatiin kumalatiiviset pisteet alkupisteiden kera ja voitiin julistaa voitajat per sarja. IMO - mielenkiintoinen ja nopea finaali  ampua, selkeä tapa saada voittaja ja kiva seurata yleisönä.

Valokuvauksen kannalta taas oltiin äärirajoilla, oli ongelmia sekä tarkennukset että valotusajan/herkkyyden kanssa, mutta ehkä tavoite peittää tekniikan puutteet.

Kuvia kisoista löytyy NIS -jaon kautta....

Tampere Valokuvaajat & Mallit miitti - RUBY & Fellas

Tampere Valokuvaajat & Mallit -miiteissä on nyt tullut käytyä kaksi kertaa, lokakuussa ja marraskuussa. Ensimmäisellä kertaa olimme Sampolan luokiolla, aiheena oli koulu - oppilaat ja opettajat. Toisella kertaa eli marraskuussa olimme "Ryby & Fellas" -kapakassa ja idea/asusteet tietysti teemaan sopivat.

Tällä kertaa olin vastannut kasvavaan varustekilpailuun hankkimalla softboxin salamaani, sellaine olikin löytynyt black friday -tarjouksesta 39€ hinnalla ja pikkuisen ehdin koiran kanssa sen käyttöä opiskelemaan. Kunnes säädin jotakin triggereissäni eikä mikää toiminut. Perjantaiyö taisi olla aika pitkällä kun sain ne taas toimimaan - muutama hikipisara ehti siinä puuhassa herumaan. Pitäisi uskoa vanhaa opetusta: "Kun saat laitteen toimimaan - älä koske siihen enää".

Lauantaina menin sitten paikalle ja katselin aluksi menoa tietämättä oikein miten siihen väliin voisi sujahtaa - sen verran oli putket tanassa kuvaajilla ja käskettiin pysyä poissa tulilinjalta. Eikä siihen oikein maalaispoika kehdannut itseään sotkea.

Onneksi pahin into alkoi tasaantua ja sain kasattua vermeeni ja aloin kokeilemaan itsekin miten asia toimii. Otin ideakseni, tai siis ainakin yritin, saada aikaiseksi mallin siluettiin halon, valaisen salamallani (jossa softbox siis kiinni) kohdetta takaa samalla kun sohotan toiselta puolelta itse kameralla. Yleisvaloa oli vielä riittämiin, paremmin varustekilvassa edistyneet kollegani kun valaisivat mallia LED-paneeleilla tai jopa studiosalamilla.

Kuvia tuli (taas) runsaasti - mutta editointiin aika vähän. Onko se edistystä? Jotakin uusia kujeita opin myös Lr:stä ja ainakin IMO sain muutaman ihan mukiinmenevän otoksen aikaiseksi.

Jos oikeasti haluaisin olla mallikuvaaja, minun pitäisi oppia ohjaamaan mallia (puhumaan sille) sekä editoimaan kuvia paremmin. Mm. ihon säätö ja tuunaaminen ovat sellaisia asioita joihin en ole tietoisesti alkanut ollenkaan - pitäisikö? Tausta ja epäoleelliset asiat kuvassa ovat eri asia - niitä harjoittelen korjaamaan ja poistamaan.

Missä on siis raja jolle asti haluan mennä...

Kuvia taas lisää NIS:ssä, tosin ei konkaan paljoa ( 22 kpl).