lauantai 27. kesäkuuta 2020

SJAL Maastoparra 27.6.2020 Teuvalla

Karanteenivuoden ensimmäinen maastoammuntakilpailu - Ari Tuokkola lupautui pitämään kisat Teuvalla jotta Salon Maasto-SM ei olisi vuoden ainoat maastokisat SJAL:n puolella. Olin lupautunut menemään lauantaina paikalle, mutta moto irtisanoin YYA sopimuksensa akun kanssa ja perjantaina iski paniikki. Iskin yömyöhällä laturin kiinni akkuun ja katselin kun latausvirta heittelehti ylös ja alas, pyörän käsittääksen ainoa japanilainen osa alkoi olla entinen. Aamulla kone starttasi kuitenkin asiallisesti ja baanalle pääsin klo 7, 200km pikkuteitä edessä. Loppujen lopuksi matkaa tulikin lähemmäs 250km koska yritin väistää loppumatkan sorapätkiä, mutta lopulta otin lusikan kauniisti käteeni ja hyväksyin kohtaloni.

Ehdin ajoissa paikalle ja nahka-asu vaihtui mettäkuteisiin, kamera esiin ja asetuksen pistevalotukselle sekä -0,3EV alivalotukselle. Lapinlahden keikasta olin oppinut sen että pitää hyväksyä kuvissa olevan jyrkkiä varjoa, onneksi Lr ja kameran Nikonin kennon dynaniikka pelastaa sen mihin kuvaaja ei kykene.

Eva oli mukana kuvaamassa myös ja yhteiseksi tavoitteeksi otettiin että kaikki porukat kuvataan. Käytännössä se tarkoitti että kiersimme radan kolmesti, matkaa tuli yhteensä yli 7 kilometriä ja vettä kului noin +30C lämpötilassa litroittain Lisäksi seurana oli parvi paarmoja, joilla tosin oli makeampaa maisteltavaa kuin allekirjoittanut joten sain olla suht rauhassa.

Maasto ja rata olivat upeat, oli tasaista ja jyrkkää, välillä jopa kaunista. Ja sattuipa niin sopivasti että valitellesani että minulta puuttuu jänne Borderistani, ehdotettiin minulle että kysäisisin Mikko Heikkilältä jos hän ehtisi kisan jälkeen minulle sellaisen tekemään. Mikko sattui olemaan kuulolla ja sanoi että kyllähän se sopii - paluumatka olikin sitten Kauhajoen kautta jossa minulle tehtiin jänne mittojen mukaan ja pääsen treenaamaan seurravia 3D-kisoja varten - Jesh!

Kotona oli sitten noin kymmenen aikaan - grilli kuumaksi ja päivän ensimmäinen ruoka tulille...

Kuvia tuli ihan liikaa (559), nyt en osannut kunnolla edes poistaa niitä vaan Image Spaceen päätyi 190 kuvaa... Kuvat ovat katseltavissa tämän linkin takaa....






lauantai 13. kesäkuuta 2020

YSJMA Avoimet 3D-kilpailut Lapinlahdella 13.6.2020

Koronakauden toiset 3D-kilpailut ammuttiin Lapinlahdella helkteisenä lauantaina Lapinlahdella. Porukka oli koostunut kolmen liiton ampujista, mukana oli SJAL:n antenniporukkaa, SJML metsästäjiä ja FFAA vaistoampijia, tosin taisi oikeasti olla niin että kaikista liitoista oli ampujia useampiin aselajeihin ja jokaisessa aselajiaa oli ampujia jotka udustivat useampaa liittoa.

Kisat ammuttiin kuitenkin yksillä säännöillä jotka tällä kertaa olivat WA-säännöt.

Kuvaamisen kannalta haastavaa oli auringonpaiset joka tuli suuunnilleen pilvettömätltä taivaalta. Ja kun oltiin metsäss niin kontrastit olivat välillä huikeat, samassa kuvassa voimakasta valoa ja mustia varjoa. Muutaman koeruudun jälkeen lähdin liikkeelle -0,7EV jolloin sain puhkipalamista jossain määrin hallittua, lopputunaus Lr'ssä.

Kuvaajakin sai pikkuisen hikeä pintaan, Suunnon logi kertoi tällä kertaa 4,58km matkaa kuljettuna ja 1031 kCal kulutettuna - sanoisin että kuntoilustä tämäkin käy. Matkaa kertyi ehkä enemmän kuin ampujilla koska kuvaaja joutuu jahtaamaan kilpailijoita rastilta toiselle.

Näissä kilpailuissa ongelma on se että kuvatavaa on todella paljon, joten kuviakin on paljon, joten joutuu valikoimaan. Nyt tuli valittua 139 kuvaa kaikkia 393 kuvan joukosta, toivon mukaan tuli saatu kasaan hyvä kattaus kaikista ampumamuodoista ja osallistujista.

Kuvat (139 kpl) löytyvät Nikonin Image Spacesta jonne pääset tämän linkin kautta...





lauantai 6. kesäkuuta 2020

Keuruun 3D -kilpailut 6.6.2020 - kauden avajaiset

Karanteenikisaa tuli ammuttua 9 kierrosta eli huhti- ja toukokuun ajan, sitten olikin jo aika päästä ulos karsinasta ja nähdä muitakin ihmisiä iänikuisten foam -ötököiden sijaan. Kauden ennätti ensimmäisenä avaamaan Keuruun Jousi, jossa lauantaina 6.6. ammuttiin FFAA -säännöillä 3D kierros upeassa maastossa.

Matka meni motolla mukavasti autioilla teillä, perillekin ehdin tällä kertaa ajoissa (eli mukana oli kamera, muistikortit ja akku). Lämmittely oli juuri loppumassa ja Tomas lähetti porukat metsään ampumaan 3D-ötököitä.

Metsässä ei tarvinnut olla kauaa yksin, itse kukkulan huippua lukuunottamatta kavereinamme parveili lukuisa pilvi vanhoja tuttuja, eli sääskiä. Mutta pakko niihin on tottua, ja näin oli mahdollisuus saada 300 pistosta ja jonkintason immuniteetti lyhyessä ajassa - kerran (tai siis 300 kertaa) se vain kirpaisee.

Keväällä on tähän saakka tullut kuvattu pääosin kukkasia ja lumikiteitä ja makro on ollut pääasiallinnen objektiivi niissä hommissa, oli siis jonkin verran outoa laittaa 200mm keulille ja alkaa kuvaamaan ihmisiä. Kameran säädöt olivat aivan pielessä, kaikki oli manuaalilla ja resetointi perusasetuksoille oli ainoa mahdollisuus pienessä kiireessä.

Tuli siis opittua sekin, että voisi jopa kuvaamiseen varustautua ja valmistautua pikkuisen ajoissa, edes sen verran että tarkistaa että valotus/tarkennus toimii. Onneksi kohteet, hyttysiä lukuunottamatta, olivat kärsivällisiä ja antoivat minun pyöriä ympäri ja ampäri ja muutama sata kuvaa tuli otettua, josta onneksi siistittynä vain 87 päätyi jakoon.

Odotellessani viimeisiä talja-ampujia metsästä tuli Marko J. kertomaan että minun olisi parasta häipyä ja sukkelaan... Olin vähäisen hämmentynyt koska meni pikkuisen aikaa ennenkuin hän huomasi kertoa että Tamperetta lähestyi aikas sademyräkkä, joten kimpsut kasaan ja motolle - moto käyntiin ja baanalle. Noin 20km ennen Tamperetta alkoivat pilvet nuoleskella maata samoin kuin puiden latvukset ja sitten tuli vesi. Ja sen verran sitä tuli että piti hetken hengähtää suojassa ennen matkan jatkumista.

Linkki itse kuviin (89 kpl) löytyy täältä....