lauantai 18. toukokuuta 2019

Keuruun Jousen Avoin 3D-kilpailu 18.5.2019

Keväällä 2019 tutkittiin mahdollisuuksia saada mahdollisimman monta 3D-karsintakilpailua Suomeen. Sattumalta tutkittaessa FFAA:n kalenteria huomasin että Keuruun Jousi mainitsi heidän kilpailunsa ammuttavan WA-säännöillä, eli ampumamatkat ovat sopivat ja ammutaan kahden nuolen kisa.

Otin yhteyttä Keuruun Jousen sihteeriin Minna Kajuuttiin, joka oli juuri matkalla Viroon kisoihin ja sen verran ehdittiin jutella että alustavasti kuulosti hyvältä. Keskustelu jatkui viikonlopun ja kilpailujen jälkeen ja päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen asiasta - he olisivat halukkaita järjestämään kisan WA säännöillä ihan mielenkiinnosta kokeilla kisaa toisenlaisilla säännöillä.

Ja kun ehdotus meni läpi SJAL -hallituksessa sillä ehdolla että tuomarineuvosto lausuu painavan sanansa, päästiin suunnitelmia jatkamaan. Tuomarineuvosto päätti, että kilpailu olisi Ok WA-karsintakilpailuksi, jos paikalla on SJAL -päätuomarin/maastotuomarin pätevyyden omaava henkilö. Pyry Ekholm suostui tehtävään ja sen jälkeen kilpailu olikin valmis merkittäväksi kilpailukalenteriin.

Kilpailu ammuttiin kevään ensimmäisenä hellepäivänä, onneksi isäntäseura oli järjestänyt radalle juotavaa sopivin välimatkoin jotta nestehukalta säästyttiin. Kisat onnistuivat upeasti, rata oli monipuolinen ja saimme lisää 3D MM-kilpailun karsintarajan ampuneita urheilijoita.

Kiitokset Minnalla ja Keuruun Jouselle yhteistyöstä kilpailujen osalta, ja kuten oli puhe - tänne palataan!

Ja jotta ei unohtuisi valokuvaus: alan pikkuhiljaa oppimaan kuvien karsimisen tärkeyden. Siitä huolimatta kuvia jäi 140 jaettavaksi....




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti